Ohjaus: Francis Lawrence
Käsikirjoitus: Kevin Brodbin (tarina), Frank A. Cappello ja Kevin Brodbin (käsikirjoitus), Garth Ennis ja Jamie Delano (sarjakuva Hellblazer)
Näyttelijät: Keanu Reeves, Rachel Weisz, Shia LaBeouf, Djimon Hounsou, Max Baker, Gavin Rossdale, Tilda Swinton, Peter Stormare
Constantine perustuu Hellblazer sarjakuviin. En ole lukenut kyseisiä sarjakuvia, joten en tiedä kuinka uskollinen elokuva on sarjakuvien hengelle ja tarinalle. Elokuva kuitenkin kertoo John Constantinesta (Keanu Reeves), joka on erikoistunut pirujen manaamiseen. Hänellä on moninaisia apuvälineitä ja aseita demoneiden varalta. Itse asiassa, jos on lukenut Yöjuttu -tarinoita, joissa seikkailee John Sinclair niin tietää suurinpiirtein millainen hahmo John Constantine on. Ainut ero on että Constantine on käynyt Helvetissä ja tullut takaisin – mitä taas Sinclair ei ole tehnyt. Toisaalta taas Sinclairilla on maaginen bumerangi ja se vihertäväihoinen apulainen, jonka nimeä en nyt muista.
Elokuvan alussa kerjäläinen löytää Meksikosta Longinuksen keihään eli Spear of Destiny:n, jolla tarinan mukaan tökättiin Jeesusta kylkeen kun hän oli ristillä. Keihäässä väitetään olevan mystisiä voimia ja mm. Hitler on aikoinaan himoinnut keihästä omistukseensa uskoen sen tekevän hänestä maailman valtiaan. Kun tietää keihään ja natsien yhteyden niin ei ole yllätys että kerjäläisen löytämä keihäs tai oikeammin sen kärki oli kiedottu natsilippuun. Ihmettelen vain että mitä natsit ovat Meksikossa tehneet – ja vieläpä keihään kanssa?
Constantine auttaa poliisi etsivä Angela Dodsonia (Rachel Weisz) selvittämään hänen kaksoissisarensa salaperäistä itsemurhaa. Samaan aikaan Meksikosta liikkeelle lähtenyt kerjäläinen – joka on saanut supervoimat keihäänkärjeltä – lähestyy uhkaavasti Amerikkaa. Tämä symboloi selvästi sitä pelkoa mitä amerikkalaiset tuntevat laittomia maahantulijoita kohtaan.
Kokonaisuutena Constanttinesta jäi hieman huonosti kirjoitetun maku. Henkilöhahmoja oli liikaa eikä niillä ollut mitään muuta merkitystä juonen kannalta kuin tulla tapetuksi jonkun demonin toimesta. Todennäköisesti käsikirjoittajat olivat ahtaneet kaikki henkilöt sarjakuvasta suoraa elokuvaan – mikä on usein huono ratkaisu. Kirja, sarjakuva ja elokuva käyttävät niin erillaisia kerronnanmuotoja ettei tarinaa voi suoraa siirtää muodosta toiseen. Varsinkin elokuvassa hyvin tärkeä kokonaisuuden selkeys kärsii suorasta siirroksesta sarjakuvasta tai kirjasta.
Constanttinen vahvinta antia olivat tehosteet ja kuvaus. Helvetti kuvattiin oranssinsävyisenä paahtavan kuumana rinnakkaistodellisuutena, joka on kuin sodan jäljiltä. Helvetissä puhalsi koko ajan kova, tulinen tuuli, joka hajoittaa kiveäkin. Yksittäisenä tehosteena juuri tämä paahtavan kuuma tuuli oli onnistunut mahtavan hyvin. Sitä käytettiin myös alkutekstien ja tuotantologojen aikana. Hienoa työtä!
Näyttelijäsuoritukset olivat OK. Keanu Reeves veti roolin tavanomaisella jäyhällä tyylillään. Rachel Weisz oli paras näyttelijä koko elokuvassa. Hän ei sortunut ylinäyttelemiseen vaan eli tilanteiden mukana. Peter Stormaren tulkinta Luciferista oli mielestäni liian nilkkimäinen. Hän oli kuin luolassa asuva itsensäpaljastaja. Lucifer on sentään pääjehu Helvetissä. Häneltä odottaisi asemalleen sopivia luonteenpiirteitä; ylimielisyyttä, röyhkeyttä, ahneutta ja itserakkautta. Stormaren olisi pitänyt ottaa Luciferin rooliinsa mallia Björn Wahlroosista tai Jari Sarasvuosta – silloin hän olisi onnistunut roolissaan täydellisesti.
Mielestäni roolijako meni pieleen kun enkeli Gabrielin rooli annettiin Tilda Swintonille. Tällä valinnalla oli kai tarkoitus vahvistaa vaikutelmaa enkeleiden androgyynisyydestä – ja Tilda Swintonhan on markkinoiden virallinen androgyyni sen jälkeen kun hän näytteli Orlandossa. Kuitenkaan androgyynisyyteen ei riitä laiha nainen, jonka rintakehän ympäri on pyöritetty sideharsoa. Usein androgyyniset roolit onnistuvat miehiltä paremmin – ajatelkaa vaikka Tim Curry:a Rocky Horror Picture Show:ssa, Dustin Hoffmania Tootsiessa tai Mel Gibsonia Bravehartissa. Minä olisin värvännyt Steven Seagalin enkeli Gabrieliksi. Seagalin ei tarvitsisi kuin vapauttaa hiuksensa poninhännästä ja pukeutua valkoiseen. Elokuvassa tarvittavat tappelukohtauksetkin olisivat reilassa kun Seagalille ei tarvitse sitäkään taitoa erikseen opettaa.